Runola
Palvelukeskus Runola sijaitsee Oulussa, Koskelan kaupungin osassa. Tarjoamme tehostettua palveluasumista sekä palvelutalossamme että Ratamotien ryhmäkodissa Rajakylässä.
Lisäksi meillä on tuettua asumista palvelukeskuksen läheisyydessä, päivätoimintaa ikäihmisille, kotiin annettavia palveluja sekä henkilökohtaista apua. Tarjoamme viittomakielisiä palveluja kaikille niistä hyötyville ja palvelujemme piirissä on noin 90 asiakasta. Tarjoamme asukkaillemme myös työ- ja vapaa-ajan toimintaa, joihin osallistutaankin aktiivisesti omien kiinnostusten ja taitojen mukaan. Panostamme erityisesti asiakkaan tarpeista lähtevään toimintaan. Kehitämme omaa työtämme esimerkiksi työprosessien sisältöjä tarkastellen ja asiakasta kuunnellen.

Vuonna 2018
Täällä pohjoisessa saimme viettää oikean, lumisen talven ja lämpimän, pitkä kesän. Vaikka kesä oli helteinen, yritimme ottaa siitä myös iloa arkeemme. Apunamme oli heinäkuusta alkaen uuttera ja toimelias työkokeilija jonka pääasiallinen tehtävä oli käydä asukkaiden kanssa ulkoilemassa ja oleskella heidän kanssan pihalla niin paljon kuin mahdollista. Teimme lukuisia retkiä uimarannoille ja torille. Elokuussa maalasimme asukkaiden kanssa kiviä ja vietimme kesän päättäjäisiä palvelukeskuksen takapihalla grillaten ja kesän viimeisistä lämpi-mistä päivistä nauttien.
Syksyn ohjelma oli kulttuuripainotteinen. Viittomakielellä toteutetut ikäklovni Matilda-Marjatta ja Taika-Petteri hauskuttivat palvelukeskuksessamme. Totti-teatterin viittomakielinen esitys kertoi suomalaisesta viittomakielen kehittäjästä Carl Oscar Malmista, joka on perustanut Porvooseen ensimmäisen kuurojen koulun. Myös muihin talon ulkopuolisiin, viittomakielisiin teatteriesityksiin asukkailla oli mahdollisuus osallistua. Asukkaat iloitsivat ja nauttivat esityksistä.
Asukkaita ja henkilökuntaa oli mukana toukokuussa Kuurojen Kulttuuripäivillä Hämeenlinnassa. Retken tapahtumia ja kommelluksia on muisteltu jälkeenpäin mielellään. Asukkaita osallistui myös Oulun Kuurojen koulun 120 v. juhlaan. Kuntosali-ja istumajumpparyhmät jatkuivat entiseen tapaan. Useille asukkaille hengelliset tilaisuudet ovat tärkeitä ja palvelukeskuksen tilaisuudet olivat suosittuja. Ns. kiky-aika on antanut omaohjaajille enemmän mahdollisuuksia viettää yksilöllistä aikaa oman asukkaansa kanssa, hänen toiveitaan kuunnellen.
Oulun kaupungin ravitsemusterapeutti vieraili palvelukeskuksessa kertomassa asukkaille ja työntekijöille terveellisestä ravinnosta ja sen merkityksestä hyvinvointiin ja jaksamiseen. Jätteiden käsittely ja kierrätys olivat myös yhteisen keskustelun aiheena ja paperinkeräystäkin tehostettiin. Molemmat aiheet herättivät paljon keskustelua ja kysymyksiä.
Henkilökunnan ohjaustyön prosessien ja tiimityön kehittämistä jatkettiin pienin askelin asiakkaiden mielipiteitä ja toiveita kuunnellen ja huomioiden. Ohjaajien päivittäisiin työaikoihin tehtiin pieniä muutoksia, jotta työvoimaresurssit kohdentuvat paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Henkilökunta on saanut autonomisen työvuorosuunnittelun tueksi yhteistä ja yksilöllistä ohjeistusta, sekä suullisesti että kirjallisesti. Omien työvuorojen suunnitteleminen on koettu mielekkääksi, mutta siinä on edelleen haasteita ja se vaatii vielä kehittämistä. Uusien työntekijöiden ja opiskelijoiden perehdyttämistä on myös tehostettu. Kehittämistyö on saanut kiitosta sekä asukkailta että henkilökunnalta.
Henkilökunnan TYKY-päivää vietettiin keväällä valmistamalla luonnonkosmetiikkaa, joita jokainen sai halutessaan kokeilla. Ruokailu ja keilaaminen olivat myös iltapäivän ohjelmassa. Työntekijöille järjestettiin vuoden aikana monenlaista koulutusta, mm. lääkehoidon ja ensisammutuskoulutusta sekä viittomakielen koulutusta. Edellisvuoden kommunikaatiokurssi sai jatkoa syksyllä yhteisyössä Suomen Kuurosokeat ry:n kanssa. Olimme mukana myös viittomakielen päivässä Oulun kaupungin kirjastolla helmikuussa. Tavoitteena on jatkaa ja kehittää yhteistyötä kuulovammaisjärjestöjen kesken edelleen.
Työntekijöille suunnattu työterveyskysely käynnistyi kesällä ja siihen liittyvä työpaikkaselvitys tehtiin syksyllä. Tuloksia käsiteltiin yhdessä työterveyslääkärin ja koko henkilökunnan kanssa. Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään mm. työn sisällön ja prosessien kehittämisessä sekä henkilökunnan koulutusten suunnittelussa.
Avoimeksi jääneitä ohjaajan toimia täytettiin sekä keväällä että vuoden lopussa. Palvelukeskus tarjosi vuoden aikana työkokeilupaikkoja palvelukeskuksen keittiöllä ja ohjaustyössä. Henkilökohtaisen avustajan toimi perustettiin alkuvuodesta ja sen myötä tuetun asumisen asiakaskäyntejä organisoitiin uudelleen.
Palvelutaloon muutti kolme asiakasta ja palvelujemme piiristä poistui neljä asiakasta. Ratamotien ryhmäkodin ja päivätoiminnan asiakasmäärät pysyivät ennallaan. Palvelutaloon ja Ratamotien ryhmäkotiin tehtiin vuoden aikana neljä valvontakäyntiä asukkaiden palvelusuunnitelmien päivittämisen yhteydessä. Palvelukeskuksen vanha puhelinkeskus jouduttiin uusimaan ja siirryimme nykyaikaisempaan mobiilivaihteeseen. Kaksi palvelutalon asukashuonetta peruskorjattiin kevään aikana.
Runola lukuina
56
32
8
51