Metsola
Palvelukeskus Metsola Jyväskylässä Kukkumäessä tarjoaa monipuolisia palveluita eri-ikäisille viittomakielisille, kuuroille ja kuurosokeille henkilöille.
Antinkoti on ryhmäkoti, jossa on kymmenen tehostetun palveluasumisen paikkaa. Jokaisella asukkaalla on oma huone ja kylpyhuone, joiden lisäksi ovat kodin yhteiset tilat.
Metsolassa palveluasumisen paikkoja on kuusi, jotka sijaitsevat aivan Antinkodin pihapiirissä. Lisäksi läheisessä rivitalossa on viisi tuetun asumisen paikkaa. Metsolan asukkailla on omat asunnot, joiden lisäksi käytössä ovat yhteiset tilat, joissa on mahdollisuus tavata muita asukkaita sekä ruokailla lämpimät ateriat. Metsolan asukkaat saavat ohjausta päivisin ja iltaisin, mutta akuuteissa tilanteissa myös yöaikaan.

Vuonna 2018
Palvelukeskus Metsolan tavoitteena oli asukkaiden oman elämän hallinnan ja itsemääräämisoikeuden tukeminen. Toimintasuunnitelman tavoitteita pyrittiin toteuttamaan arvolähtöisen ohjaustyön avulla kuuntelemalla ja keskustelemalla asukkaiden kanssa heidän omista toiveista ja tavoitteista. Asukkaiden ja ohjaajien välisiä keskusteluaikoja pyrittiin lisäämään. Asukkaiden viikko-ja päiväohjelmien työstämisessä tavoite oli motivoida asukas itse mukaan ohjelman suunnitteluun sekä vastuuttamaan hänet oman suunnitelman toteutumiseen. Arvokarttojen avulla asukkaat toivat esille heille itselleen tärkeitä asioita heille parhaiten ymmärrettävässä muodossa; kirjoittamalla tai kuvilla.
Asukkaiden päivittäinen ulkoilu ja arkiliikunta ovat aina olleet Metsolassa tärkeitä asioita, joita toteutettiin yksilöllisesti jokaisen asukkaan kohdalla. Turvallinen pihaympäristö mahdollisti myös osalle asukkaista itsenäisen liikkumisen ja ulkoilun Metsolan tontilla.
Asukkaiden arkea piristettiin erilaisilla tapahtumilla ja viime talvena järjestettiin muun muassa kaksi erillistä talviretkipäivää. Asukkaat nauttivat aurinkoisesta säästä ja ulkoilivat hiihtäen, lumikenkäillen ja kävellen. Syksyllä asukkaan saivat kokea mökkiretken läheiselle Riihivuorelle. Osa asukkaista olivat retkellä yönyli nauttien luonnosta, liikunnasta ja rennosta yhdessä olosta.
Henkilöstön osaamista lisättiin muun muassa itsemääräämisoikeuteen ja osallisuuteen liittyvillä koulutuksilla. Lisäksi ulkopuolinen kouluttaja oli mukana Metsolan läheisten ryhmän kokoontumisessa ja kertoi omaisille kuinka he voivat tukea läheisensä itsemääräämisoikeutta.
Asukkaiden päivittäinen ulkoilu ja arkiliikunta ovat aina olleet Metsolassa tärkeitä asioita, joita toteutettiin yksilöllisesti jokaisen asukkaan kohdalla.
Palveluasumisen lisäksi Metsola tuottaa asukkaille henkilökohtaista avustusta, vaikeavammaisten päivätoimintaa ja työssäkäyntiavustusta. Näiden lisäksi Metsolan palveluihin kuuluvat kotiin tuotettavat palvelut ja ikääntyvien päivätoiminta henkilöille, joilla on diagnosoitu kuuloon ja/tai näköön liittyviä erityistarpeita. Asiakkaat asuvat omissa kodeissaan palvelukeskuksen ulkopuolella. Päivätoiminnan asiakkaat osallistuvat kerran viikossa, aina samana viikonpäivänä ryhmänsä toimintaan. Useille asiakkaille päivätoimintapäivä on ainoa tilaisuus poistua omasta kodistaan ja kokea sosiaalista yhdessäoloa ryhmässä. Toimintavuoden aikana järjestöjen, yhdistysten, seurakunnan sekä keskussairaalan aistivammaistyöntekijät kävivät vierailuilla päivätoiminnassa. Virkistyksellinen ohjelma sisälsi monenlaista kulttuurista toimintaa ja yhdessä tekemistä. Asiakkaat osallistuivat aktiivisesti mm. draama- sekä musiikkityöpajatyöskentelyyn, akvarellimaalaukseen sekä kirjallisuuspiireihin. Kesäkautena päivätoiminnan terassilla vietetty yhteinen aika oli asiakkaiden mielestä erityisen mukavaa.
Kotiin annettavien palveluiden asiakkaat saivat yksilöllistä tukea ja apua heidän omalla äidinkielellään, viittomakielellä. Palvelua tarjotaan maakunnan alueella noin 100 kilometrin säteellä. Asiakkaat ovat eri-ikäisiä henkilöitä: lapsia, perheitä, työikäisiä ja ikääntyneitä.
Metsola lukuina
22
44
24
27