Terveys- ja hyvinvointineuvontaa omalla äidinkielellä
Passi-ohjelmn kautta viittomakieliset pitkäaikaissairaat saavat tietoa sairauksista omalla äidinkielellään. Tärkeä osa Passia ovat myös sopeutumisvalmennuskurssit ja vertaistukitoiminta. Uutta vuonna 2018 oli verkossa avattu terveysneuvonta.
Toteutimme Passin kautta vuoden 2018 aikana kolme sopeutumisvalmennuskurssia: migreenikurssin, diabeteskurssin ja Tules-seurantajakson. Niille osallistui yhteensä 28 osallistujaa.

Järjestimme myös luentoja aivoterveydestä ja kokonaishyvinvoinnista. Luennot sisälsivät myös terveysmittauksia. Erilaisia luentoja toteutettiin Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla ja keskisessä Suomessa yhteensä 31, ja mukana mukana yhteensä 549 henkilöä. Muistineuvontaa toteutettiin luentojen yhteydessä sekä henkilökohtaisina yhteydenottoina.
Muistipäiviä oli Lahdessa, Kuopiossa, Vantaalla (Minnesdag till finlandssvenska teckenspråkiga) ja Helsingissä Iiriksessä (kuurosokeat). Päivissä oli mukana muistisairaita, omaisia sekä muistiasioista kiinnostuneita yhteensä 54 henkilöä.
Aivotreeniryhmiä oli vuoden aikana 9 ympäri Suomen, ja niille osallistui 58 osallistujaa.
Passi-ohjelmassa tuotettiin videot muistista, masennuksesta, ravinnosta ja liikunnasta. Viittomakielisiä videoita katsottiin Facebookissa yhteensä 12 818 kertaa.
Uutena toimintana avattiin terveysneuvonta verkossa.
Passi-ohjelman työntekijät kouluttautuivat Mielenterveyden Ensiapu1-ohjaajiksi ja ensimmäinen pilottikoulutus järjestettiin syksyn aikana.
Ohjelmassa työskentelee 2 muistiasiantuntijaa.
Saamaamme palautetta
”Sain tietoa omalla kielellä, suomenruotsalaisella viittomisella. Se on tärkeää.”
”Sain uusia vinkkejä siihen, kuinka parantaa tai ylläpitää lähimuistia.”
”Sain ensimmäistä kertaa tietoa monista eri asioista.”
”Opin mitkä asiat kuuluvat niin sanottuun terveelliseen elämään, joista olisi hyötyä muistiin.”
Toiveita tulevaisuudelle
Kehittämisideoina tuleville vuosille Passi-ohjelman osallistujat ovat toivoneet esimerkiksi lääkärien luentoja, tietoa siitä kuinka aistipuutokset vaikuttavat muistiin sekä lisää tietoa muistisairaan kuuron kanssa kommunikoinnista.