Joonas ei halua enää ratsastaa
Kuuro ja monivammainen Joonas tarvitsee apua jokaisessa asiassa, mutta omista asioistaan hän päättää kyllä itse.
”Mitä ihmettä”, ajattelivat ohjaajat ensin.
”Miksi Joonas ei halua ratsastaa”, kysyi äiti.
Mutta yhä uudelleen Joonas Rajajärvi, 41, laittoi kätensä ratsastusaiheisen kuvan päälle. Sen jälkeen hän siirsi sen sanaan ei. Asia ei jäänyt epäselväksi.
”Ratsastus kuntoutti Joonasta hyvin. Emme koskaan täysin ymmärtäneet, miksi hän päätti lopettaa lajin”, sanoo Joonaksen äiti Eeva Pallaskari.
Joonas ei koskaan antanut selitystä päätökselleen, mutta sitä kunnioitettiin. Lopettamisen jälkeen Joonas on ylläpitänyt ja vahvistanut kuntoaan fysio- ja allasterapialla, trager-hieronnalla sekä terapeuttisissa musiikkihetkissä.
Joonas 41-vuotias kuuro ja vaikeasti cp-vammainen mies. Hän asuu Hyvinkäällä Kuurojen Palvelusäätiön ylläpitämässä, kuuroille ja kuurosokeille tarkoitetussa Åvikin palvelukeskuksen Marjaana-kodissa. Samassa yksikössä asuu yhdeksän vaikeasti vammaista kuuroa aikuista, jotka Joonaksen tavoin tarvitsevat ympärivuorokautista apua.
Joonas ymmärtää viittomakieltä, mutta ilmaisee itseään monella menetelmällä. Hän viittoo vähän epäselvästi ja vain toisella kädellään. Useimmat asiat selviävät pyörätuolin pöytälevyn kuvia ja Joonaksen tarpeiden mukaan koottua kuvakansiota osoittaen. Hän yrittää myös kirjoittaa iPadilla, mutta hahmotushäiriö vaikeuttaa tekstin tuottamista.
”Joonas on itse sanonut, että häntä rauhoittaa, kun epäselvyydet selvitetään hänen kanssaan saman tien. Tärkeintä on kuitenkin turvallinen, läsnä oleva ohjaaja.”
Viikonloppuisin Joonas käy usein äidin tai isän luona sunnuntailounaalla. Kun visiitti lähestyy, Joonas kirjoittaa ohjaajan avulla tabletille lähtöpäivän, lähtöajan ja taksinkuljettajan nimen. Hän viittoo äidin, isän tai veljen nimen, mistä ohjaajat tietävät Joonaksen haluavan lähettää viestin oikealle henkilölle.
Joonas on asunut samassa hoivakodissa yli 20 vuotta, jossa hänellä on paljon tuttuja ohjaajia. Kahden tutun tulkin kanssa Joonas keskittyy ilmaisemaan itselleen tärkeimpiä asioita. Silloin saattaa syntyä vaikkapa ostoslista seuraavan retken herkuista tai tervehdys läheisille.
Joonaksen Eeva-äiti on tyytyväinen poikansa arkeen.
”Joonas ei elä missään säilössä. Hänen yksilöllisiä tarpeitaan ymmärretään hyvin ja ohjaajat ja tulkit löytävät viestintään koko ajan uusia keinoja.”
Ei ole helppo tulla ymmärretyksi kun viestintäkeinot ovat vähäisiä. Aiemmin Joonas hermostui, jos muut eivät ymmärtäneet hänen viestiään ja silloin saattoi lautanen lentää. Nykyään niin käy harvemmin.
”Joonas on itse sanonut, että häntä rauhoittaa, kun epäselvyydet selvitetään hänen kanssaan saman tien. Tärkeintä on kuitenkin turvallinen, läsnä oleva ohjaaja.”
Jokaisen asukkaan kanssa laaditaan oma arvokartta, jonka avulla asukas kertoo, millaiset asiat häntä kiinnostavat ja miten hän haluaa vapaa-aikansa viettää.
Joonas pitää autoista, busseista, asiointireissuista sekä vauhdikkaista dvd-elokuvista ja tv-sarjoista. Hänen suosikkihahmojaan ovat Ritari Ässä ja Ihmemies McGyver.
Kun edessä on retki, Joonas valitsee usein kohteet itse. Bussinäyttelyissä ja henkilökuljetusmessuilla hän on käynyt monena vuonna. Seuraavaksi hän on lähdössä äidin, tulkin ja avustajan kanssa yhden yön hotellilomalle Helsingin keskustaan. Sitä Joonas suunnittelee jo innolla tekemällä iPadilla hotellihakuja.
Hevosista ei ole enää aikoihin puhuttu.